21.12.09 Heipä hei! Vuosi on taas vierähtänyt ja sen sisälle mahtuukin paljon kaikkea. Elokuun lopulla käytii Murun kanssa Hämeenlinnassa luonnetestissä. Sieltä pisteitä saatiin yhteensä kasaan 110. Lokakuussa käytiin kasvattaja kurssi Luumäellä, ja lopputenttikin läpäistiin onnistuneesti. Almakin täytti loppu syksystä jo vuoden ja ensimmäiset juoksut on koettu. Nyt odotellaan ensi syksyä josko Almalle löytyisi sopiva sulhanen jostain suunnalta. Näyttelyitä ei olla paljon tänä vuonna kierrelty, mutta saalis on silti ihan kiitettävä kun näin vuoden päätteeksi saatiin molemmille schappari tytöille uudet tittelit. Ja kesällä Pippuri päihitti Alman mätsäreissä ja veti voiton kotiin koko sarjassa. Pippurilla on aika paha häntämutka, eli ei varmaan kovin paljon kiertele suurempia näyttelyitä, mutta toivottavasti joissain näyttelyissä nähdään sekin pikkuneiti ensi vuonna. Hyvää joulua kaikille ja kasvattajille kiitos upeista koirista!!
17.4.09 Heipsan pitkästä aikaa. Kevät on tullut kovaa vauhtia ja kiirettä on pitänyt näiden vipeltäjien kanssa. Alma on kasvanut paljon ja se on todella vilkas tapaus (ihan sekopää välillä). Kauhulla odotamme mitä se on puolen vuoden tai vuoden päästä kun meno on nyt jo tällaista. On se toisinaan aika arkakin. Useasti säikähtää tosi kovin jos Muru yhtäkkiä alkaa haukkua jotain. Ja pelkäsi se eilen naapurin mustaa cockeriakin, juoksi henkensä edestä talon toiselle puolelle piiloon kun näki sen talon edessä, ja kyllä meillä muilla oli hauskaa sen kustannuksella. Tuhoja Alma on saanut paljon aikaan kotona sisällä, mutta onneksi ei ole VIELÄ sohvia ja seiniä syönyt. Vain kaiken muun pienemmän irrallisen tavaran kuten leevin leluja, kukat, rottinkilipaston laatikot, viltin ym. Noh...sehän on tätä koiraihmisen arkea! =) Laumamme kasvoi muuten taas tämän viikon alussa yhdellä pienellä karvapallolla. Se pallero (toistaiseksi Pippuri nimeltään) muutti kyllä vanhempieni luokse, mutta samaa laumaa silti. Pippuri on havannankoira ja tosi suloinen sellainen. Muru on päässyt jo tekemään läheistä tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa, mutta Alma on vielä hiukan liian vauhdikas höseltäjä tällaisen marsun kokoisen vauvelin kanssa vapaasti tutustumaan. On kyllä päässyt haistelemaan ja nuolemaan naaman puhtaaksi mutta vain sylistä pitäen. Näyttelyura alkaa Almalla toukokuun Lappeenrannan pentunäyttelyistä, mutta turistiksi se pääsee jo Lahteen viikon päästä. Pippurilla on vielä hiukan kasvettavaa että näyttelykehiin pääsee, kaikki aikanaan. Mutta siis viikon päästä nähdään Lahteen tulijoiden kanssa. Tapaamisiin!
3.12.08 Nyt alkoi meillä entistäkin vilkkaampi arki. Raketti nimittäin syöksyi eilen ovesta sisään. Eli vierailtiin eilen Kiskossa ja iltasella kotiin palasi minun lisäksi pieni, aivan syötävän suloinen sappari neiti Trasseli Raketti. Raketti kotiutui heti tosi hyvin. Murukin suhtautui uuteen kaveriin tosi maltillisesti. Mutta on kyllä tämän päivän ollut aika allapäin, kun tajusi vissiin että tämä on ihan pysyvä vieras eikä vain kyläilemään tullut. No kyllä ne ulkona otti äsken pientä kilpajuoksua ja ihan kivaa Murullakin näytti olevan. Raketti on kyllä nimensä veroinen, tosi kova riehumaan ja lahkeissa roikkuu heti kun joku yrittää johonkin kävellä. Tosi reipas ja utelias tapaus! Ensimmäinen yökin sujui aika vauhdikkaasti ja äänekkäästi. Tuli varmaan pari tuntia yöllä leikittyä ja valvottua vähän väliä kun ei Rakettia nukuttanut eikä se antanut tietysti minunkaan nukkua, kun taisi vielä olla äitiä ja sisaruksia aika kova ikävä, kuka sitä nyt yksin kehtaa valvoa. Palaan taas hiukan paremmalla ajalla kirjoittelemaan kuulumisia.
14.11.08 No niin...Muru on ultrassa käynyt ja niin tyhjää näytti kuin olla ja voi. Eli ei tälläkään kertaa pentuja saatu. Murun pentusuunnitelmat jäävät tähän. Mutta ei hätää, Kiskosta on meille tulossa joulukuun alussa uusi pieni karvapallo kasvatettavaksi. Ja melkeinhän se on Murun pentu, kun sisko sen on synnyttänyt. =) Murulta löytyi lääkärillä käynnin yhteydessä molemmista korvista paha hiivatulehdus ja nyt ollaan korvatippakuurilla kolme viikkoa ja sitte mennään kontrolliin. Toivottavasti paranee hyvin.
2.11.08 Eilen oltiin Vantaalla sapparien erikoisnäyttelyissä ja Muru veti ylpeänä voiton kotiin koko 58:n karvakasan porukasta! Anitalle kiitos hyvästä kasvatustyöstä, että olen näin mahtavan koiran saanut itselleni! Ja saatiin Murulle jalostustarkastuskin tehtyä. Ryhmäkehästä lähdettiin yllätys yllätys kotia heti ensimmäisten joukossa. Päivä oli tosi pitkä, aamulla lähdettiin ennen kello kuutta matkaan ja kotiin päästiin illalla yhdeksän maissa. Kyllä oli sitte väsynyttä porukkaa, mutta nuorinkin matkalainen jaksoi kuitenkin kotiin asti. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kaikkia koira ihmisiä! Toivottavasti nähdään taas pian. Ja nyt ei muuta kuin odotellaan vielä pari viikkoa että saadaan Muru ultraan...
20.10.08 Muru on Vuoden Schapendoes 2007 & Paras Narttu listalla 8. Pistein 36/4 näyttelyä. Ja Kennel Trasseli on valittu vuoden kasvattajaksi 2007.
16.10.08 No niin... Nyt on astutus reissuilla käyty ja kilometrejä kertyi yhteensä n. 1330 km. Sulhanen vaihtui Eetusta Retuun (Nalle-Haukun Swing Honey). Kolmen päivän yrityksen jälkeen homma ainakin jollain tapaa onnistui, mutta suuria odotuksia näistäkään reissuista ei ole. Saa nähdä saadaanko joulun alle minkäänlaista vilskettä. Toivossa on hyvä elää. =) Palailen taas kun on tietoa tuleeko sieltä mitään vai tuleeko Murusta vanhapiika. Ai niin...melkein unohtui mainita että Muru on nyt virallisesti KANS MVA! Vahvistus tuli alkuviikosta.
2.10.08 Tervehdys kaikille! Vuosi on vierähtänyt viime kuulumisista. On ollu hiukkasen kiireistä tämä elämä näitten höseltäjien kanssa. Muru on tosi hyvin oppinut elämään tämän pikkumiehen kanssa. Meno on välillä hurjaa, ensin Muru edeltä ja Leevi perässä, ja sitten toisin päin. Näyttelyissä käyntikin on jääny vähän vähiin tässä vuoden aikana. Nyt ollaan lähdössä erikoisnäyttelyihin Vantaalle marraskuussa. Toivottavasti tavataan paljon sapetuttuja! Murun juoksuja odotellaan innolla...pitäisi alkaa minä hetkenä hyvänsä. Muru nimittäin lähtee tapaamaan sulhastaan Eetua Lammille heti kun oikea hetki on käsillä. Aikaisemmat tapaamiset eivät ole tuottaneet tulosta, joten jännittää hirveästi miten tällä kertaa taas käy. Toivottavasti hommat onnistuu, pennut olisi todella tervetulleita tähän taloon pitkän odotuksen/yrityksen jälkeen! No aika näyttää miten käy. Palaan kirjoittelemaan kuulumisia kun vierailulla on käyty. Erkkareissa nähdään!
13.9.07 Kesä alkaa olla ohi ja Murulla alkaa laihdutuskuuri, että päästään Voittaja näyttelyihin joulukuussa. Sitä ennen ei lähdetä muihin näyttelyihin. On sen karvassakin ensin kova työ...on nimittäin jäänyt tässä kesän aikana vähän huoltamatta. Juoksutkin on alkamassa, mutta pentusuunnitelmat siirtyvät tältä syksyltä. Muru nimittäin sai tuossa elokuun alussa uuden ystävän ja perheenjäsenen paimennettavakseen. Pikkumies syntyi 7.8. Sairaalassa olo aikana Muru oli yhden päivän istunut kotona miun auton vieressä ja odottanut. Sille oli tosi outoa kun olin poissa kolme yötä, ja sitten vielä toin kotiin tullessa tuollaisen rääkyvän kakalle haisevan otuksen mukana. Mutta oli se outoa miulle itelleenkin olla Murusta erossa niin kauan, kun en ole koskaan jättänyt sitä ku kerran yhdeksi yöksi einarin luokse hoitoon. No nyt se alkaa olla jo leppynyt ja tottunut vauvaan. Muru vain ei vielä oikein ymmärrä ettei se kestä tassulla läpsimistä ja puoliksi päällä makaamista. =)
19.7.07Heipä hei pitkästä aikaa! On jäänyt sivujen päivitykset vähän vähälle tässä kesällä, mutta eiköhän taas syksyllä innosta hiukan enemmän päivitellä kuulumisia. Eipä tässä kesän aikana ole kovin kummoisia tapahtunut. Ei olla käyty näyttelyissäkään kun Helsinki KV:ssa toukokuussa. Murun kanssa ollaan lomailtu toukokuun alusta asti ja kasvateltu mahaa. Tai siis minä oon kasvatellu mahaa, mutta varmaan se voi olla hiukan kasvanut Murullakin kun ei olla enää kovin pitkiä lenkkejä jaksettu kävellä eikä pyöräillä. Mutta eiköhän siihekkin tule muutos tuossa syksyä kohden kun ollaan maha saatu siirrettyä noihin vaunuihin ja päästään taas samoille ulkoilureiteille. ;) Käytiin kyllä eilen mustikassa ja muutama päivä sitten sienessä mutta ei siellä paljon Murukaan juossut, se keskittyi mielummin loikoilemaan maassa ja syömään mustikoita suoraan puskasta. Eikä tuon Einarinkaan kanssa jaksa jatkuvasti juosta kilpaa, kun on näin kuumakin. Ja Kille-kilpikonna on niin mahdottoman hidas että sitä voi vain vahtia makaamalla paikallaan aina kun Kille pääsee lattialle kävelemään. No veikkaan että vuoden päästä tähän aikaan ei ainakaan ole yhtä rauhallista kuin nyt Murulla tai meillä muillakaan. Sitten saa varmaan Murukin juosta karkuun vähän väliä, jos aikoo karvansa pitää itsellään. :) Hyvää kesän jatkoa kaikille! Ja nähdään taas näyttelyissä joskus loppuvuodesta! Päivittelen sivuja taas viimeistään sitten kun Muru on saanut uuden kaksijalkaisen kaverin! 23.4.07Nyt on sitten tehty Murun kanssa toinen yhteinen ulkomaan matka. Käväistiin eilen nimittäin Pietarin KV näyttelyissä. Kuskiksi saatiin isäni, joka työkseen ajaa joka päivä Pietariin, eli tuntee maan ja maan tavat, sekä hieman tulkkasi välillä kun ei englannilla enää pärjännyt. Näyttely- ja matkaseuraksi saatiin Aatu (Trasseli Oikosulku), Silva ja Pasi, sekä kannustus joukoiksi äitini ja nuorin veljeni Joonas. Matka meni aivan loistavasti! Yöllä lähdettiin neljältä ajelemaan kohti venäjän rajaa (meiltä matkaa n. 10 km). Tulleissa ei ollut mitään ongelmia mennessä eikä tullessa. Saavuttiin näyttelypaikalle jokunen tunti ennen arvostelua. Sisään meno, näyttelymaksut ja numerolappujen saanti sujui tosi hyvin, ja henkilökunta oli ystävällistä. Tosin aika heikkoa englantia siellä puhuttiin, mutta melkeinpä yhtä heikolla englannilla mekin siellä oltiin. ;) Ja elekielellähän pärjää jo aika pitkälle. Hygieniatasohan siellä on myös tosi heikoilla, ja sen johdosta meillä naisilla oli hauskat vessareissut koko matkan ajan. Pöntöllehän ei voinut istua jos ei vuorannut paperilla koko pönttöä, ja paperiahan ei aina joka vessassa ollut. Ja hajukaan ei ollut mikään kukkainen! :) Tuomari oli aika hauska, italialainen melko vanha mies. Kun oli arvostellut molemmat koirat, niin hän kysyi Silvalta että kumpi laitetaan ykköseksi, saat päättää. No mehän ei ymmärretty sellaista ollenkaan. Niinpä Silva sanoi että ei hän osaa sellaista päättää, ja tuomari totesi että no hän päättää, juoskaas vielä ympäri. Sitten saatiin tulokset ja laput, ja tuomarikin vielä valokuvaan, jossa hän sanoi että smail! ;) Sitten haettin palkinnot, jotka olivat Pietarin maisema taulut/lautaset. Aatu oli siis ROP ja Muru VSP. Ja molemmista tuli venäjän muotovalioita, sekä Aatusta vielä kansainvälinen valio. Pakattiin tavarat ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Meille saavuttiin neljän maissa iltapäivällä.
Kaikille mukana olleille seuralaisille, Murun kilpakumppanille ja kuskille KIITOS kivasta matkasta ja matkaseurasta!!
-Ella ja Muru- 9.4.07.Eilinen näyttelypäivä täällä Lappeenrannan jäähallissa oli erittäin antoisa. Schappareita oli siellä neljä. Tuomarin virkaa hoiti suomalainen Annukka Paloheimo. Ei ole ennen meitä arvostellut mutta näyttipä tykkäävän. ;) Eli Murusta tuli ROP ja se sai viimeisen FIN MVA:han tarvittavan sertin ja tuli samalla Eestin MVA:ksi. 1. ryhmän tuomaroi Lena Danker (entinen Eskils), ja sieltä lennettiin heti kättelyssä pois. Mutta saatiin siltä päivältä mitä haettiinkin! :)
13.2.07Hiukan päivitystä pitkästä aikaa. Tehtiin viikonloppuna Murun kanssa pieni reissu tallinnan KV näyttelyihin. Lähdettiin lauantaina päivällä ajamaan helsinkiin, ja laiva lähti 18.30 kohti tallinnaa. Menomatka laivassa oli kamala. Siellä oli kennelosasto (semmonen pesuhuoneen tapainen pieni koppi) johon koirat vietiin häkkeihin. No eihän Muru ole koskaan elämässään häkissä käynytkään, niin voitte kuvitella mikä paniikki siitä syntyi kun se sinne laitettiin. Se oli siellä vähän reilu tunnin yksin ja kun mentiin katsomaan, niin se oli yltäpäältä kuolassa ja tärisi ja läähätti aivan kamalasti. Otettiin se pois häkistä ja sitte me kaikki istuttiin siellä pienessä kopissa koko loppu matka. Illalla myöhään saavuttiin hotelliin ja kömmittiin suoraan nukkumaan (Muru tietty minun vieressä) ;). Aamulla sitte lähdettiin SAKU Suurhalliin jossa näyttelyt pidettiin. Yllättävän hyvin osattiin ajaa sinne, vaikka ei olla koskaan autolla oltu tallinnassa. Näiden arvostelut oli kahdentoista maissa. Schappareita siellä oli yhteensä neljä. Murusta sitte tuli ROP ja sai sertin ja cacibin, eli siltä osin matka meni ihan täydellisesti. Tuomari oli kylläkin hiukan erilainen kuin tähän asti on ollut. Se ei koskenut koiraan ollenkaan, vaan itse piti koiran hampaatkin näyttää. Ja oli muutenkin aika tiukkis tuomari. No ryhmäkilpailuista sitte jouduttiinkin heti ulos, mutta olipahan kokemus. =) Oltiin illalla vasta seitsemän aikaa takas hotellissa ja hiukan väsytti koiraa ja meitä muitakin (äitini oli mukana). Käytiin syömässä ja painuttiin nukkumaan. Seuraava päivä oli sitte aikaa käydä kaupoilla, laiva lähti vasta 16.30 takaisin. Kun päästiin laivaan, käytiin katsomassa sen kennel osasto...se oli vielä kamalampi ilmestys kuin edellinen. Se oli ylimmällä kannella ja sinne mentiin ulkokautta. Oven kun avasi niin taju meinasi mennä. Haju oli niin kamala että siellä ei varmaan käy siivooja ollenkaan ja oli vielä pienempi koppi kuin edellinen missä oltiin. Siinä vaiheessa todettin että Murun on kaikista paras olla autossa loppu matka (vaikka minulle oli sanottu että autoon ei saa koiraa jättää vaan se on vietävä sinne häkkiin matkan ajaksi). Siellä se nukkui laivamatkan auton penkillä, eikä sillä ollut hätäpäivää. Kotona oltiin vasta myöhään illalla. Että tällainen reissu meillä! Nyt senkun vietellään Murun kanssa talvilomaa. Tämä päivä meillä on pyhitetty nukkumiselle! ;)
4.12.06Heipä hei taas pitkästä aikaa! Joulu lähenee ja lunta ei ole ollenkaan. Tosi synkän näköinen ilma täällä päin. Ei paljon Muruakaan huvita ulkona olla. On nimittäin viihtynyt sisällä vähän liiankin hyvin. Taitaa sitä vaivata jonkinlainen juoksujen jälkeinen masennus, kun ei syö eikä leiki. Ei ole meille vielä kissaa tullut, mutta sai Muru yhden uuden kaverin, nimittäin pienen kilpikonnan. Laitoin pari kuvaakin tänne näistä kaveruksista. Muru ei vain oikein ymmärrä että mikä ihmeen otus se oikein on kun on niin pieni ja liikkuukin vielä. Kun toin sen kotiin, niin Muru kävi eteeni istumaan ja antoi tassua...kuvitteli varmaan että se on jotain erittäin hyvää syömistä. Eli ilman valvovaa silmää ja komennusta se olisi varmaan syönyt sen kun hetkeksi laitoin sen lattialle. On Murulla toinenkin uusi kaveri. Se on kaverini 10 viikkoinen borderkollie poika Osku. Näillä kahdella on oikein riehakasta yhdessä. Oskun vara isä Otto tyytyy seuraamaan sivusta näiden riehumista, mutta kun meno hurjenee, niin Otto kyllä komentaa näitä. Otto kun on leikattu niin sitä ei oikein nämä naiset kiinnosta, ja niinpä Muru vaihtoikin nuorempaan poikaan, kun sellainen tuli. No mutta hauskaa joulun odotusta kaikille!
21.10.06Murulla on juoksut menossa. Käytiin viime maanantaina ja keskiviikkona astutusmatkalla Lammilla. Monen tunnin yrityksen jälkeen Muru ja Eetu kuitenkin päättivät että eivät haluakaan yhteisiä lapsia. No Muru on vielä niin nuori että ajattelin suosiolla luovuttaa astutus yritykset tältä erää, ja kokeilla ensi keväänä uudestaan. Paitsi tietysti jos sillä jatkuu kohtutulehdukset, niin leikkaus on edessä. No vaikka Muru ei pentuja jouluksi saanutkaan, niin saa se kissanpennun heti kaveriksi kun sopiva sellainen löytyy. =) Meillä nimittäin on ollu tässä kamala ongelma hiirien suhteen. Vuosi sitten muutettiin, ja melkein siitä asti ollu hiiriä talo täynnä. Ei olla ymmärretty että mistä ne sisään tulee. Ja Muru kun ei ymmärrä niiden päälle mitään. =) Einarille kävi viime viikonloppuna vähän huonosti kun oli isäntänsä kanssa metsällä. Yksi karhukoira oli yhtäkkiä hyökännyt sen kimppuun. Ei onneksi sattunut mitään vakavampaa, mutta kannuskynsi on revennyt irti, korvassa muutama reikä ja niska sillä oli muutaman päivän tosi turvonnut. Ei varmaan enää toisista uroskoirista tämän jälkeen pahemmin tykkää. Ja toivottavasti lähtee vielä metsälle. No mutta hauskaa syksyn loppua kaikille schappareille ja omistajille! Näyttelyissä nähdään (ainakin osan kanssa)!
22.8.06Muru kävi eilen sorsastamassa. Miehet lähti illalla järvelle sorsia kyttäämään kun sunnuntaina alkoi sorsajahti ja me lähdettiin Murun kanssa mukaan ihmettelemään. Kun Muru näki veneen niin se pelkäsi ensin sitä, mutta kohta se jo istuikin veneen kyydissä ihan kuin olisi aina kulkenut sillä (ei nimittäin ollut siihen mennessä vielä venettä nähnytkään). Sorsia ei kyllä saatu, mutta oli Murulle uusi kokemus tuo vene reissu.
10.8.06Tehtiin Murun kanssa eilen pieni kesälomareissu. Aamulla lähdettiin ajamaan tampereelle Murun kasvattajan, Anitan luokse. Siellä Muru oli ihan ihmeissään kun viisi lajitoveria riehui ympärillä (ei ollenkaan normaalia arkipäivää). Niiden nuorin (4kk), Hollannista saapunut uros Elmo oli tosi kiinnostunut Murusta, ja näytti kovasti jo tietävän mitävarten nämä naiset ovat olemassa! ;) Pois tullessa käytiin vielä Lammilla katsastamassa Murun tuleva sulhanen Eetu. Oikein reipas ja viehättävä herra onkin. Ja näytti Murukin tykkäävän!
1.8.06Sunnuntaina käytiin Murun kanssa Mikkelin KV näyttelyissä mikkelin raviradalla. Sappareita oli siellä seitsemän ja meitä junnuja oli vain kaksi. Murukin oli nyt viimeistä kertaa juniori-luokassa. Puolentoista viikon päästä mennään Imatralle näyttelyyn, ja siellä ollaankin jo nuorten-luokassa. Eilen alkoi kesäloma...ja nyt senkun löhöillään vaan! |
